Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Leaving on a Jet Plane

Kuva
"All my bags are packed, I'm ready to go..." Aikamme Kaliforniassa on tullut päätökseen. Jätämme hyvästit Sycamore Avenuen vaaleansiniselle kodille. Kahden kuukauden mittainen reissumme on ollut juuri sopivan pituinen sekä työtätekevälle että lomailijoille. Odotamme jo näkevämme tutut nurkat kotona Suomessa. Borta bra men hemma bäst. Emme kuitenkaan palaa ihan heti Suomeen. Viime vuoden marraskuussa päätimme nimittäin tänä kesänä lähteä siskoni perheen kanssa Kanadaan Edmontoniin tapaamaan meidän serkkuja perheineen, missä piipahdimme myös tulomatkalla huhtikuun lopulla. Kalifornian visiitti saatiin sopivasti osumaan aikatauluun niin että lennämme täältä vain kolmen tunnin suoran lennon Edmontoniin ja vietämme siellä aikaa vielä pari viikkoa ennen kotiutumista Suomeen. Tähän siis loppuu blogi ja Kiurujen Kalifornianmatka. Laukut on pakattu ja suuntaamme kohti uusia seikkailuja. Tästä paikasta jää paljon kauniita muistoja ja Los Angelesin alue varaa erityi...

Malibu

Kuva
Odotimme pitkään sopivaa hetkeä lähteä käymään Malibussa. Ai miten niin sopivaa? No, ensinnäkin oli niin paljon muuta ohjelmaa ja toisekseen Malibuun meneminen vaatii juuri sopivat sääolosuhteet. Sattumalta muutama viikonloppu oli pilvinen ja viileä. Jos täällä on viileää niin rannassa on varmasti vielä viileämpää. Täällä kohtaa Tyyni valtameri on melko kylmä pohjoisesta tulevan virtauksen takia. Sama meri on ihan eri paikka esimerkiksi Hawajilla (lue: lämmin). Malibu on kaiken lisäksi rantaan asti kovin vuoristoinen alue. Mereltä nouseva sumu ja pilvet jäävät roikkumaan kukkuloille aamupäiväksi viilentämään muuten niin aurinkoisen rantakohteen. Tätä tapahtuu eniten alkukesästä ja syksyllä, täällä puhutaan termistä "June gloom" eikä se koske pelkästään rannikkoa. Heinäkuusta syyskuuhun on varmaan parasta aikaa käydä Malibussa, mutta eipä kylmä meri ja sumu tunnu surffareita haittaavan. Viimeisen viikonlopun päätteeksi lähdimme siis Malibun Paradise Cove rannalle. Vuosia ...

San Diego Zoo Safari Park

Kuva
San Diegon eläintarhaan kuuluva Safari Park sijaitsee Escondidossa noin 190 km Los Angelesista etelään. Puistossa on pääosin Afrikan ja Aasian laumaeläimiä. Kiertoajelulle valtavalla Afrikan savannialueella näimme paljon erilaisia antiloppeja, kirahveja, sarvikuonoja ja lintuja.  Eläintarhaan on vasta avattu Walk about Australia alue. Siellä sai kävellä kenguruiden joukossa ja bongasimme hetken etsinnän jälkeen ihmeellisen kypäräkasuaari-linnun. Sen salamyhkäinen, kasvien varjostama aitaus toi mieleen Jurassic Park elokuvan. Tuon dinoaikaisen linnun jalatkin muistuttavat kummasti raptorin jalkoja.... mutta se on onneksi ihan harmiton hedelmänsyöjä! Bongasimme upean kauniin Sumatrantiikerin, ruokimme papukaijoja nektarilla, näimme gorillojen leikkivän ja gepardin juoksevan 100m viidessä sekunnissa. Kuumasta päivästä jäi valtavasti hienoja muistoja!

Pilvisenä päivänä

Kuva
Pitkän kuuman pätkän jälkeen viikonlopuksi luvattiin pilvistä ja viileämpää. Hyvä syy lähteä pienelle vaellukselle, viime kerrasta olikin jo aikaa. Ei ihan viitsi lähteä 14 kiloa selässä tarpomaan ylämäkeen kolmenkymmenen asteen helteessä... mutta tämän päiväinen sää oli siihen juuri sopiva. Suuntasimme siis vain 5 km pohjoiseen vuorille Deukmeijan Wilderness Parkiin. Siellä olimmekin jo parkkipaikalla niin korkealla että kuljimme pilvissä. Hienoinen vesisumu raikastutti kasvoja koko matkan ja sumun keskellä oli jokseenkin kummituksellista kävellä. Korkeat valkoiset Yucca-kasvin kukat nousivat maastosta kuin haamut ja yllättäen vieressä olikin vuoren nyppylä. Näkyvyys oli aamulla todella heikko mutta toisaalta se teki retkestä mielenkiintoisemman. Valokuvistakin tuli aavemaisen kauniita. Reitin alussa oli yksi kauniimpia puita mitä olen ikinä nähnyt. Ehdoton lempipuuni ikinä taitaa olla tämä  valley oak eli laaksotammi. Ne kasvavat valtaviksi, oksat ovat pitkiä ja k...

PCH: Huntington Beach, Corona del Mar, Laguna Beach ja Dana Point

Kuva
Pacific Coast Highway 1 eli PCH on pitkä tie joka kulkee Kaliforniassa (California State route 1) rannikkoa pitkin pitkälti San Fransiscon pohjoispuolelta aina San Diegoon asti. Suosituin ja kaunein kohta reittiä sijoittuu Montereyn ja San Luis Obispon välille. Suoritimme tämän pätkän lokakuussa 2014. Lauantaina ajoimme noin tunnin kotoamme Glendalesta rannikolle Newport Beachin eteläpuolelle pienelle rannalle nimeltä Little Corona del Mar beach. Tämä valtavan kaunis pikku ranta on siitä kiva, että siellä on kivikkoja mitkä keräävät pieniä lätäköitä vuoroveden takia ja niistä löytyy kaikkea pientä elämää kuten rapuja. Ranta on muutekin viihtyisä ja puhdas eikä tupaten täynnä porukkaa. Klikkaa suuremmaksi Rantaleikkien jälkeen suuntasimme "päikkäriajelulle" kohti etelää. Matkalla ajoimme Crystal Coven läpi, mikä haiskahti rahalta. Koko rannikkopätkä oli muutenkin täynnä hienoja taloja ja maantiellä näkyi tavattoman paljon hulppeita ajoneuvoja: Ferrareja, Por...

California Science Center

Kuva
Perjantaina lähdimme California Science Centerille. Siellä voi tutustua erilaisiin näyttelyihin ja sisäänpääsy on ilmainen. Pysyvä Ecosystems näyttely on kiva paikka, siellä voi tutustua Los Angelesin alueeseen, napapiiriin, aavikkoon ja esim kelppimetsään missä uiskentelee erilaisia kaloja. Kasvien huojuntaa liikkuvassa vedessä ja ohi lipuvien kalojen katseleminen  on todella rauhoittavaa. Muutaman dollarin lisähintaan pääsee katsomaan Nasan  Endeavour avaruussukkulaa . Kävimme katsomassa valtavaa sukkulaa jo 2014 mutta koska se oli niin uskomaton näky halusimme viedä lapset (ja itsemme) uudestaan tutustumaan avaruusjuttuihin. Pieni Emil on jo täällä kotona tutustunut sukkulaan, lelukoneeseen minkä isi toi JPLn kaupasta. Se tosin on hänen mielestä "pypla" eli flygplan eli lentokone. Tiedekeskuksessa saa tutustua kaikkeen Endeavour-sukkulaan liittyen. Täällä kannattaa ehdottomsti käydä jos sattuu matkalle Los Angelesin alueelle! Varsin mielenkiintoinen on nope...

Normipäivät - sopivan sekalainen stoori

Kuva
Joka päivä ei ole lomailua vaikka täällä lomalla ollaankin (paitsi se yksi työntekijä). Tai sitten tällä lomalla on myös arki ja rutiineja. Viikonlopun retket ja matkat ovat aikamoisia kohokohtia mutta tärkeämpää varmaan perheen pienimmille on se mitä puuhataan normaalina päivänä kotona.  Aamu alkaa yleensä sillä että työntekijä hiipparoi kuuden jälkeen lenkkivaatteissa ovesta ulos ja suunnistaa 2,5 km matkan  YMCA  Foothillille salille tai uimaan ja sieltä bussilla töihin. YMCAllä on tässä lähellä muutama toimipiste missä saamme käydä. Ostimme perhejäsenyyden jotta pääsisimme myös lasten kanssa koska tahansa uimaan (kunnalliset altaat avataan vasta kesäkuun puolella..). YMCAllä on tarjolla erilaisia liikuntavaihtoehtoja: ohjattuja tunteja, punttisali, jooga, spinningiä yms. Lapsille on tarjolla mm. uimaopetusta ja pienimmille on liikunnan ajaksi ilmainen lastenhoito. Itse käyn suunnilleen parina iltana viikossa pilateksessa. Löysin jo Suomesta Google Mapsin avul...

Rainbow Ridge ranch

Kuva
Palataan ajassa hieman taaksepäin. Kävin nimittäin viime perjantaina kahden tunnin ratsastusretkellä Palmdalessa. Ajomatkaa sinne oli San Gabriel vuorten yli Angeles National Forestin läpi tunnin verran. Kiemurteleva tie korkeiden vuorten läpi oli aikamoinen elämys jo sekin. Sekalainen viiden hengen ryhmä aloittelijoista kokeneisiin sai itselleen sopivat hevoset ja lähdimme matkaan karuille kukkuloille. Sain ratsuksi Aeros-nimisen kauniin mustangin - siis aidon amerikkalaisen hevosen. Aeroksen emä oli kuulemma villinä elävä mustangi. Tallin omistaja on antanut kodin monelle kaltoinkohdellulle hevoselle. Aerosta oli edellisessä kodissa yritetty opettaa tavoille kurittamalla ja mm. nipistelemällä korvista joten se oli kovin herkkä siitä miten korviin sai koskea. Rainbow Ridge Ranchilla on 55 hevosta. Tallin omistajan, Kathyn vakioratsu Velvet on 21-vuotias teurastalolta pelastettu hevonen. Retkellä jopa aloittelijat uskalsivat kokeilla ravia ja laukkaa. Reitti kulki hiekkaisia p...

Coachella Valley - retki aavikolle

Kuva
Coachella Valley on aavikkoinen laakso kahden vuoriston välissä mistä löytyy suosittu lomailukohde Palm Springs. Los Angelesista sinne on matkaa reilu 100 mailia mikä vastaa noin 1,5-2 tunnin ajomatkaa. Laaksosta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että se sijoittuu mannerlaattojen saumakohtaan ja laakson itäosassa kulkee San Andreaksen siirros. Siirroksen takia aavikkoiseen laaksoon pulppuaa lähdevettä ja laakson alueelta löytyy siksi useita keitaita. Nämä keitaat ovat älyttömän vehreä näky muuten niin karussa maisemassa. Siellä kasvaa mm. runsaasti palmuja. Kävimme retkellämme aavikolle tutustumassa Coachella Valley Preservin Thousand Palms Oasis-keitaaseen. Palmukeidas oli upea näky. Paksut, korkeat palmut kasvoivat kirkkaassa vedessä. Alueelle oli tehty kävelyreittejä ja pitkospuusiltoja. Kävelimme parin kilometrin reitin McCallum pondille eli pienelle lammelle missä uiskenteli kaloja, muutama kultakala ja rapuja (istutettu 50-luvulla). Aavikolla on kuuma. Ihan ...

Leikkipuistoja

Kuva
Käymme käytännössä joka päivä puistossa leikkimässä. Vaihtoehtoja riittää mutta muutama puisto on ylitse muiden. Puistoille on keksitty värinmukaiset koodinimet. Two Strike Park Two Strike Park on lyhyen ajomatkan päässä pohjoiseen kohti vuoria. Korvat menee matkalla lukkoon, sen verran tuota korkeuseroa on. Two Strike Park oli ensimmäinen puisto mihin suuntasimme arjen alettua. Oltiin kyllä aika monttu auki, aivan mahtava paikka! Mieletön kiipeilualue likumäkineen, kiva puistoalue muutenkin. Täällä olemme viihtyneet usein. Peitenimi on sateenkaaripuisto. Montrose Community Park Meidän lähipuisto on Montrose Community Park. Sinne on noin 1,5 km kävelymatka mukavaa Broadview Avenueta pitkin. Tähän puistoon reippailemme muutaman kerran viikossa. Se sai aluksi nimen "piknikpuisto" koska söimme siellä ensimmäisen kerran pikniklounaan. Myöhemmin muutimme nimen punaiseksi puistoksi. Griffith Park Playground Griffith Park Playground on uusitt...

Disneyland

Kuva
Perjantai aamuna suuntasimme Toyotan nokan kohti Anaheimia. Noin viidenkymmenen kilometrin matkaan menee täällä helposti yli tunti liikenteen takia. Varsinkin aamulla ja iltapäivällä neli- tai jopa kuusikaistaiset moottoritiet ruuhkautuvat toisinaan pysähdyksiin asti. Google Mapsin liikennetietokartta on meillä kovassa käytössä. Sen perusteella valitaan vähiten ruuhkainen reitti tai joskus puikkelehditaan pois moottoritieltä ja liitytään takaisin kun liikenne helpottaa. Perillä Disneylandissa meidät ohjattiin valtavaan viisikerroksiseen parkkihalliin joka oli jo aamu kymmeneltä niin täynnä, että olimme ylimmällä kattokerroksella. Avojuna kyyditsi meidät turvatarkastuksen jälkeen Disneylandin pääportille. Olen ollut Disneylandissa viimeksi vuonna 1988. Viisivuotiaan mieleen ei kyllä ole jäänyt montaa muistoa, sillä en 30 vuotta myöhemmin voi rehellisesti sanoa muistaneeni käynnistä hölkäsen pöläystä. Jokin hämärä muistikuva minulla on sellaisesta kaupasta missä oli koko seinä...

Montrose

Kuva
Esittelyssä Montrose, tämä kylänomainen asuinalue Glendale n kaupungin pohjoisosassa, San Gabriel vuoriston eteläpuolella. Lueskelin Wikipedia ssa vähän tietoa ja silmään osui etenkin tieto siitä että alueen asukkaiden tulot ovat keskimääräistä korkeammat. Se kyllä näkyy, sillä alue on siisti, huoliteltu ja rauhallinen. Talot ovat pieniä omakotitaloja kauniilla pihoilla (lue: they have gardeners..) ja pihateitä koristaa kalliit, valtavat autot. Valitsimme asuinalueen vuoden 2014 kokemuksen pohjalta. Olin käynyt asioilla muutaman kerran täällä ja ihastuin paikan kylämäisyyteen. Lisäksi tuo työtätekevä mieheni pääsee noin puolessa tunnissa bussilla töihin.  Montrose on varsin käveltävä, eli jalkakäytävät on olemassa ja ne ovat hyväkuntoiset, toisin kuin monilla muilla alueilla Los Angelesissa. Amerikkalaisittan kävely on tietenkin ihan ihme juttu. Kysyin vuokraisännältä lähimmän leikkipuiston sijaintia ja etäisyyttä. Hänen mielestä tuo noin mailin (1,6 km) matka lähimpään leikkipu...

Päivä Santa Monicassa

Kuva
Ensimmäisen viikonlopun kunniaksi päätimme suunnata rannalle Santa Monicaan. Pyyhkeet ja hiekkalelut pakattiin autoon ja kurvasimme Starbucksin kautta hakemaan aamukahvit. Rannalle kannattaa ainakin meidän perheessä suunnata mieluiten aamusta, koska ajomatka kestää noin 40 minuuttia ja pysäköintipaikan löytyminen perillä on aamupäivällä helpompaa. Vältymme pahimpien ruuhkien lisäksi pahimmalta keskipäivän auringolta, kun lounasaika koittaa jo viimeistään 11.30 ja sen jälkeen perheen pienin on valmis päiväunille. Lapset läträsivät loivan rantaviivan vedessä ja kiljuivat riemusta. Merivesi on vielä melko kylmää, arvioisin että 15-17 asteen kieppeillä. Se ei tuntunut menoa haittaavan! Kokemuksesta olin varautunut hankkimalla lapsille märkäpuvut pitämään lämpimänä vaikka kyllä vedessä tuntuivat muut lapset pärjäävän pelkissä uimapuvuissa. Neljä vuotta sitten tosin esikoinen oli nopeasti sinihuulinen ja hytisevä ja märkäpuku auttaa pidentämään hauskanpitoa rannalla. Ja suojaahan nuo my...

Matka määränpäähän

Kuva
Kolmas päivä alkaa uudessa tilapäiskodissa. Olemme kotiutuneet oikein mukavasti eikä aikaero tunnu painavan erityisesti, varsinkaan lapsia jotka nukkuvat ihan normaalin "aikataulun" mukaisesti vaikka lähdimme Suomesta vain viisi päivää sitten. Kiurut lentää maailmalle Matka alkoi perjantai iltapäivänä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Lensimme Icelandairilla Reykjavikiin missä vaihdoimme tehokkaasti lentokonetta kohti Edmontonia Kanadassa. Edmontonissa asuu kaksi serkkuani perheineen ja meitä odotti lämmin vastaanotto. Saimme toipua matkasta ja tasoittaa aikaeroa mukavasti nukkuen, syöden mitä parhaimmassa seurassa. Lapset tutustuivat pikkuserkkuihinsa ja perheiden ihaniin lemmikkieläimiin. Aivan loistava välietappi matkalla Kaliforniaan! Palaamme viettämään aikaa Kanadassa heinäkuun alussa. Sunnuntai aamuna matka jatkui kohti Los Angelesia. Kolmen tunnin lento sujui muitta mutkitta ja LAX:illä poimittuamme matkatavaramme suuntasimme Hertzille hakemaan vuokra-aut...