Suuntana Kalifornia

Kun kevään luvataan olevan myöhässä, rs-virus riehuu ympäriinsä ja ruisleivän nieleminen sattuu kurkkuun on mukava suunnata ajatukset Kalifornian aurinkoon. Se odottaa meitä taas - huhtikuun lopulla koittaa lähtö. Kiurut Kaliforniassa vol 2.0. Blogi on taas avattu, uusi versio uudelle koitokselle. Vanhat jutut ovat vielä luettavissa osoitteessa auringonallala.blogspot.com mikäli joltain jäi lukematta kotiäidin lötinät Los Angelesista vuonna 2014. Kannattaa aloittaa lukeminen kohdasta "kesäkuu".

Tällä kertaa matkaan lähtee neljä Kiurua. Olemme vuokranneet täysin kalustetun talon Montrosen "kylästä". Montrose, lähemmin La Crescenta-Montrose on Glendalen kaupunkiin kuuluva alue Los Angelesin pohjoispuolella. Niin, emme itse asiassa ollenkaan olla menossa Los Angelesiin. Itse asiassa tämä on vähän monimutkaista, sillä alue on kartan mukaan oikeastaan Verdugo City, mutta sitä ei tunnu kukaan mainitsevan missään.
Joka tapauksessa viimeksi asuimme Atwater Villagessa, varsinaisesti Los Angelesissa, noin 1 km päässä Glendalesta. Glendalen alue ja palvelut tulivat näin ollen melkoisen tutuiksi ja on mukava muuttaa samoille hoodeille, tietää missä mikäkin on. Kävin muutaman kerran Montrosessa asioilla vuonna 2014 ja ihastuin alueen pikkukylämäisyyteen. Tulemme myös asumaan lähempänä miehen työpaikkaa, Jet Propulsion Laboratorya joka on NASAn ja California Institute of Technologyn tutkimuslaitos.

JPL on muuten keskeisessä "roolissa" todella hyvässä Matt Damonin tähdittämässä elokuvassa The Martian.
Ei, mieheni työ ei ikävä kyllä liity robotti- ja rakettitieteeseen.

Joten tervetuloa mukaan, lukekoot ken haluaa ja ketä kiinnostaa. Luvassa varmaan riittää päivitystä säästä (scorchio), auringosta, leikkipuistoista, ruokakaupoista jne. Suunnitelmissa on tutustua Disneylandiin ja ehkäpä Oceansiden ja Carlsbadin rantakohteisiin, eikä Malibua tietenkään voi jättää väliin.
Vietän päiväni Kalifornian auringon alla kahden lapsen kanssa ja yritämme nauttia ja ottaa kaikki mahdollinen irti tästä tilaisuudesta!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leikkipuistoja

Päivä Santa Monicassa

Rainbow Ridge ranch