Montrose
Esittelyssä Montrose, tämä kylänomainen asuinalue Glendalen kaupungin pohjoisosassa, San Gabriel vuoriston eteläpuolella. Lueskelin Wikipediassa vähän tietoa ja silmään osui etenkin tieto siitä että alueen asukkaiden tulot ovat keskimääräistä korkeammat. Se kyllä näkyy, sillä alue on siisti, huoliteltu ja rauhallinen. Talot ovat pieniä omakotitaloja kauniilla pihoilla (lue: they have gardeners..) ja pihateitä koristaa kalliit, valtavat autot. Valitsimme asuinalueen vuoden 2014 kokemuksen pohjalta. Olin käynyt asioilla muutaman kerran täällä ja ihastuin paikan kylämäisyyteen. Lisäksi tuo työtätekevä mieheni pääsee noin puolessa tunnissa bussilla töihin.
Montrose on varsin käveltävä, eli jalkakäytävät on olemassa ja ne ovat hyväkuntoiset, toisin kuin monilla muilla alueilla Los Angelesissa. Amerikkalaisittan kävely on tietenkin ihan ihme juttu. Kysyin vuokraisännältä lähimmän leikkipuiston sijaintia ja etäisyyttä. Hänen mielestä tuo noin mailin (1,6 km) matka lähimpään leikkipuistoon ei ole kävelymatka vaikka onkin varsin urheilullinen kaveri joka harrastaa retkeilyä lähes joka viikonloppu 😆
Me kävelemme.
Montrosen keskuskatu eli Montrose Shopping Park on Honolulu Avenuen viihtyisin osa. Katu on täynnä pikkukauppoja, ravintoloita ja kahviloita.
Joka sunnuntai klo 9-14 osa kadusta suljetaan liikenteeltä ja siihen pystytetään Farmer's market. Siellä on tarjolla kaikenlaista: tuoreita kasviksia, marjoja, hedelmiä, käsitöitä yms. Viime sunnuntaina Montrosessa järjestettiin lisäksi Kids and kritters day joten lapsiperheille oli kaikenlaista ohjelmaa. Ihastelimme Glendalen palomiesten komeita ajoneuvoja (😉) ja kävimme silittämässä maailman suloisimpia pieniä vuohia.
Lyhyen kävelymatkan päässä on iiiiihana ruokakauppa Trader Joe's. Valikoima on valtava ja mahtava ja täynnä ihania ruokaideoita. Valmistuotteet ovat kaupan itse pakkaamia ja erittäin maukkaita. En saa tästä kaupasta tarpeekseni. Jos mitään koskaan jäin viime kerrasta ikävöimään niin se oli Trader Joe's!
![]() |
| Suomalaistyttö uudella potkulaudallaan |





Kommentit
Lähetä kommentti